maanantai 22. huhtikuuta 2013

Nuortenleiri !

Viime viikonloppu oli ihan mahtava, ei voi muuta sanoa. Olin siis seurakunnan järjestämällä nuortenleirillä ja siellä oli ihan mahtavia ihmisiä ja melkein kellon ympäri vallitsi aivan ihana fiilis ympärillä. :)
Siinä lauvvantaina poistuttiin päiväksi leiriltä ja käytiin laulamassa Tuomasmessussa, kun kuoro siellä lauleskeli. Mäkkiruokaa nam.. oikeastaan se ei edes ole niin hyvää. Varsinkaan löllöt ranskalaiset hyhyyhyi !
Mutta siis leikittiin, laulettiin ja syötiin. Makkaraa syötiin, notskin äärellä ja illalla oli ihana huomata, että villatakki tuoksuu ihan savulle. Siitäkin tulee vain lapsuus mieleen :) Aurinko paistoi ja oli lämmin.
Ainiin kirjoitettiin myös postikortti Mongoliaan, jossa kerrottiin se miten bongattiin krokotiili (ainakin melkein) ja se miten kevät tulee :)
Ajattelin heittää tähän vielä videon: 20 minuuttia nuortenleirillä :)


Okei aika suuressa osassa ollaan minä ja Ilona ja se on sellasta random säätämistä, mutta sitten sieltä muunmuossa löytyy kans tää Teemu, joka siis soittaa pienoa.. 
Ei vois siis muutaku kunnioittaa ja ihmetellä miten jotkut on niin ihan tajuttoman lahjakkaita, jossain tollasessa. Se on kanssa ihan mahtava huomata miten näinkin pienestä pätkästä soittoa huomaa sen miten tärkeetä musiikki voi olla ja se miten iso osa elämää se joillekkin on :) Aivan ehanaa !

























Matkaseuran pyynnöstä tämäkin pääsee vielä tänne ! 
No lisään tähän vielä samalla, että syömässä käyminen porukalla leirin jälkeen on myös mahtia nam subway :)
Ja bussi numero 86 on kyllä niin kotoisa. Aina tulee sellanen olo, että melkeen ollaan jo kotona kun siihen astuu :))



Kotiin tullessani huomasin tämän: EI LUNTA !
No ainakaan tuosta katsottuna, mutta ihan riittävän hyvä. Tätäkin on odotettu aivan liian kauvvan :)

Hyvää kevättä ja päivänjatkoja ! :)

5 kommenttia:

  1. hui herrajumala teemu soittaa hyvin! O__o

    VastaaPoista
  2. Mun naamalla oli kirjaimellisesti tämä ilme "O.O" ku katoin tota pianonsoittoo! :D Wihihiiii hirrrmuisen kiva videotski muutenkin! ;))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos :)) ja oon ihan samaa mieltä sun ja siirin kanssa, ihan uskomattoman upee toi pianonsoitto !!

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Heh... ;) meist tulee vielä kuule kuuluisuuksia ! :D

      Poista

Kommentoi, kysy, kerro :)