Sukua ja festareita

Heisulivei :)

Kesällä on aikaa. Se on vain faktaa. Meikäläinen kuluttaa siitä suurimmalta osin reissailen vähän siellä sun täällä, Suomessa ja sen ulkopuolella. 

Käytiin tuossa enempi kesän alussa kylässä tätini, jota en pitkiin aikoihin ole nähnyt, luona Haminan suunnilla ja yövyttiin sellaisessa iskälle perinteisessä paikassa josta viime vuonna teinkin eräjormapostauksen. Käykää toki kahtomassa, sieltä löytyy enemmän kuvia kyseisestä paikasta. On muuten tajuttoman nätti paikka! Tällä kertaa mentiin sinne soudellen järven poikki kalastellen samalla. Illalla sitten paistettiin tuoreet kalat notskilla, nam!

Sitten myöhemmin lähdettiin Himokselle mökkeilemään poikaystävän kanssa ja viikon kruunasi kolmen päivän iskelmäfestarointi! Mitään niinkään kummallista ei tehty, vietettiin vain mökkieleämää, löhöiltiin ja syötiin hyvää ruokaa, siksi sieltä onkin niin vähäisesti kuvia.. Yhtenä iltana tosin jahtasimme auringonlaskua laskettelurinteen huipulle, kyllä ei sanat osaa kuvata miten oli kaunista!

Tällaista tällä kertaa, lisää juttua tulossa vielä Roomanreissusta ja sitten jossain vaiheessa vielä Belgiasta ja Espanjasta kunhan sinnekin pääsen :) 

Hyvää kesää kaikille! Elkää antako sateen lannistaa :)

Lakki päähän ja maailmalle

Valmistujaiset. Wou. Mitä tapahtui? Mihin tämä kaikki aika meni? 

Lukio on ohi ja se meni just niin nopeesti, kuin varoitettiinkin vaikkei sitä ykkösellä olisi vielä millään uskonut. Kolmeen vuoteen mukaan mahtui vaikka mitä.. kaikkea sellaistakin, jonka olemassaolon tajuaa vasta jälkikäteen. Suurin osa pelkkää hyvää, uusia ystäviä, naurua, typeränihanaa sähläilyä ja mahtavia kokemuksia. Tosin myös sydänsuruilla ja draamalla oli paikkansa tässä kolmessa vuodessa, muttahei nekin ovat vain osa elämää. Ei niiltä pääse karkuun. 

Ei siinä valmistumisessa loppuenlopuksi kummallisinta ole se miten aika kuluu vaikka sekin on ihan mielettömän jännää. Kummallisinta on se miten lukioaika muuttaa ja kasvattaa. Se on iällisesti kasvun aikaa. Yllättäen huomaan miten sitä näkee maailmaa vähän avarammin kuin ennen. Kasvoin ja vanhenin, opin ajattelemaan, opin ymmärtämään. Ja minulle henkilökohtainen oppi, joka tarttui mukaan on se kuinka opin olemaan pelkäämättä asioita joita ei tarvitse pelätä. Osaan jo vähän aukaista suuta ja sanoa asioita, näyttää omia mielipiteitä, hyväksyä sen ettei ihan aina tarvitse olla samaa mieltä muiden kanssa. Opin arvostamaan sitä mitä on ja mitä on ollut. Opin olemaan hiukkasen enemmän kiitollinen kaikesta. 

Lukiossa ei välttämättä tällaisia asioita opeteta, mutta elämänkoulu on asia erikseen. Siellä käydään kovia oppitunteja, joissa oppii joskus enemmän kuin kerralla haluaisikaan. 

Vaikka haikeana katson taaksepäin, en malta odottaa mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Sen jo tiedän, että se tuo tullessaan auki olevan oven Metropoliaan ja palvelukseenastumisen Vekarajärvelle Karjalan prikaatiin. Ja toivottavasti paljon ihania aikoja ja sopiva määrä koettelmuksia.

Kuvissa minun ja serkun yhteiset valmistujaiset, iloa riitti :)

Till next time :)