sunnuntai 7. heinäkuuta 2013

Helsinki, tulva, hauta ja ruoka.

Nosiis kuvathan melkeen kertovakin jo kaikki, mutta ehkä on ihan hyvä silti avata pikkuisen. 
Oltiin Jesperin kanssa vähän Helsinkeilemässä siellä sun täällä. Löysin itseni kävelemästä keskellä metsää kännykän navi kädessä ja tietysti kaikista vaikempaa reittiä käyttäen kohti Meilahtea katselemaan pesispeliä, josta ei lopulta tullut yhtään mitään sillä tuli pinenpieni sadekuuro parilla salamalla varusttu sellainen. Toisinsanoen sen jälkeen kaikkialla tulvi. 
Sitten lähdettiin käppäilemään tuommoista übersöpöä kahvilaa kohden. Olin kuullut siitä duunikaverilta nyt tällä viikolla ja halusin lähteä heti kokeilemaan, ja ai että oli ihana !! Siis nyt kaikki söpöilijät mars matkaan nenukki kohti Regattaa ! Liiallisen vedenmäärän takia ei kauvvaa viitsitty märästyä ulkona.. Mutta meikä ainakin taatusti palaa tuonne :))
Ja matka jatkui kohti hietsun hautausmaata, käytiin bongailemassa Jesperin valtavan kokoinen sukuhauta ja siitä sitten syömään.
Valittiin pitseria, joka oli kallis ku mikä, mutta kuulemma luokiteltu suomen parhaaksi joten pakkohan sekin oli kokeilla. Dennis nimeltään, sijaitsi siinä kampin lähistössä, oli herkkua varsinkin kun oli tehnyt mieli pitsaa jo monenmonta päivää, nami :)
Ja nyt vihdoin päästiin meille päin, oikaistiin metsän ja pellon kautta ja lähdettiin vielä halkomaan puita iltamyöhään. Ja kaiken tämän jälkeen ai kun se sänky oli ihana :) Mutta nyt me lähdetään syömään aamupalaa ja etsimään palapeliä jota voisi alkaa kokoamaan. Ai juu ja meikäläisen pitää pakata, huomenna lähtö Belgiaan !! ihih työt loppuivat ja kesä alkoi ! 



Niin tämä oli tämmöinen suomalaissurffari-kuva :)



















Hyvää kesää ! :))

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentoi, kysy, kerro :)